
















IInka
Lempeä ja luotettava koiranhoitaja
HKI
About Inka
Heyy!💛Jos etsitte luotettavaa ja eläinrakasta hoitajaa, jolle voitte täydessä mielenrauhassa jättää rakkaan lemmikkinne, niin autan mieluusti🩷🥰
💗Saatte minusta luotettavan avun niin lyhyisiin kuin pidempiinkin hoitotarpeisiin
💗Pidän teidät ajan tasalla lemmikkinne voinnista ja lähetän videoita vähintään kerran päivässä
💗Rakastan kaikenlaisia koiria, ja pärjään hyvin myös esim. pelokkaampien resque-koirien kanssa
Olen luonteeltani lempeä, rauhallinen ja leikkisä, mutta tarvittaessa osaan olla myös tiukka ja vetää rajoja - esimerkiksi jos koira tekee jotain, jota ei saisi. Minulle tärkeintä on, että koira voi hyvin ja että hän on turvallisessa seurassa.
Olen pienestä asti rakastanut eläimiä. Perheellämme oli shetlanninlammaskoira Domino, jonka kanssa sain kasvaa lähes aikuisikään asti. Domino oli paras ystäväni, ja kaipaan kovasti koirien tuomaa rakkautta ja iloa. Olen myös ystävieni ja perhetuttujen luotto-koiranhoitaja💕Haaveilen joku päivä omistavani taas oman koiran 💗
Pääsen tällä hetkellä hoitamaan koiraanne vain joko kotonanne tai ulkoiluttaen, koska asun koira-allergikon kanssa. Asuntoni läheltä kuitenkin löytyy kaunis Eiranranta ja monia koirapuistoja, mikä tekee ympäristöstä koiraystävällisen ja viihtyisän.
En hoida käytöshäiriöisiä koiria (puremisuhkaa, arvaamatonta aggressiivisuutta).
Koirat tuovat minulle suunnattomasti valoa ja energiaa. Koiranne olisi minulle kuin perheenjäsen, ja olisi ihanaa päästä tarjoamaan hänelle turvaa, leikkiä ja yhteyttä 🩷💫🌸🐶
Inka offers ...
At Inka's home
At your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €60 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €20 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €40 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €18 /walk, €15 /additional petInka can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
