
















EElisa
Luotettava ja kokenut koiranhoitaja Helsingistä
HKI
About Elisa
Moikka,
olen 22-vuotias, vastuullinen ja eläimiä rakastava opiskelija Helsingistä. Minulla on kokemusta erikokoisista ja -luonteisist koirista sekä kohtelen jokaista koiraa yksilöllisesti ja lempeästi. Olen luonteva, täsmällinen ja pidän omistajat ajan tasalla hoidon aikana.
Tällä hetkellä kirjoitan kandia ja opintoni on suurimmaksi osaksi etäopintoja. Siksi minun olisikin helppo ottaa mahdollisia hoitokoiria ja samalla saada hieman lisätienestiä. Ruokinta onnistuu eri vuorokauden aikoina ja kykene esimerkiksi ulkoiluttamaan koiria myös päivisin noin 15 - 45 minuutin ajan, koska voin työskennellä kotoa käsin. Koirien koolla tai iällä ei ole väliä. Pystyn huolehtimaan koirien erityistarpeista, kuten harjaamisesta yms, kunhan omistaja opastaa hyvin. Tarjoan hoitoa kotonani. Hätätilanteen sattuessa ilmoitan omistajalle ja mikäli omat taitoni ei riitä hoitamaan koiraa vien sen eläinlääkäriin.
Välillä apurinani on poikaystäväni, mikä auttaa koirien hoidossa. Näin ollen koirien ei tarvitsisi olla yksin aikoja ja samalla kykenemme valvomaan sekä antamaan koirille heidän tarvitsemaa hoitoa. Molempien meidän perheissä on aina ollut koiria, minkä myötä olemme todella eläinrakkaita.❤️Haaveenamme on muutaman vuoden sisässä yhteinen koira, mutta se ei kuitenkaan vielä ole ajankohtaista. Siksi hoitokoirat olisi meidän elämäntilanteeseen parempi ratkaisu. Samalla on kiva, että voimme auttaa muita koiranhoidossa.☺️ Asumme kerrostalossa, joten toivoisimme koiran olevan edes jotenkin tottunut kerrostalo elämään. Pidämme asuntoa siistinä, joten koiran on turvallista tulla tänne vierailulle.
Ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan lisää, sopisinko juuri sinun koirasi hoitajaksi! 🐶
Terkuin,
Elisa ja Joonas😌
Elisa offers ...
At Elisa's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €20 /night, €8 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €15 /day, €7 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €25 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €10 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €16 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €10 /walk, €5 /additional petAvailability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
