














AAda
Vastuullinen lemmikkivahti
HKI
About Ada
Hei!
Olen Ada ja asun Helsingin keskustassa siskoni sekä leikkisän bengalkissani Blitzin kanssa. Blitzin vuoksi emme valitettavasti voi ottaa muita lemmikkejä hoitoon kotiimme.
Olen saatavilla joustavasti työn ja opintojen ohella, ja pyrin pitämään Pawshake-kalenterini ajan tasalla. Olen toiminut lemmikki- ja talonvahtina noin 12 vuoden ajan Amsterdamissa, Göteborgissa ja nyt Helsingissä, myös Pawshaken kautta. Minulla on ollut paljon vakioasiakkaita, ja olen hoitanut sekä kissoja että koiria niin omassa kodissani kuin omistajien kodeissa. Hoito on sisältänyt yksittäisiä käyntejä, päivähoitoa sekä pidempiä hoitojaksoja omistajien matkojen aikana – pisimmillään noin kuukauden mittaisia.
Koirakokemusta minulle on kertynyt myös oman perheemme novascotiannoutajasta, Suffelista, joka valitettavasti menehtyi 2021. Sen jälkeen on tietenkin ollut kaipuu hankkia oma koira mutta odottelen vielä sen kanssa muutaman vuoden. :)
Kesällä 2021 minä ja äitini toimittiin vapaaehtoisena Suomen Opaskoirakoululle, jolloin opaskoirat tulivat hoitoomme muutamaksi viikoksi saadakseen kesälomaa työstään. 🦮 Minulla on myös kokemusta rescue-koirista joilla on ollut reaktiivista käyttäytymistä. Olen tottunut antamaan lemmikeille lääkkeitä ja tunnen itseni varmaksi antamaan myös pistoksia. Olen antanut mm. hoitokissalle insuliinia kahdesti päivässä.
Vastaan mielelläni kysymyksiin ja keskustelen lisää. Palveluiden sisältö, niiden yhdistäminen ja lisäpalvelut ovat myös neuvoteltavissa. Tarjoan myös koiran päivähoitoa omistajan luona.
Lämpimin terveisin,
Ada ✨
Ada offers ...
At Ada's home
Doggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €28 /day, €10 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €40 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €16 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €28 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €16 /walk, €16 /additional petAda can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|

