















EEmilia
Kokenut koiranhoitaja
Tampere
About Emilia
Hei!
Olen omistautunut ja kokenut lemmikkien hoitaja, jolla on monipuolinen tausta erilaisten eläinten hoitamisesta. Olen kotoisin Suomesta, ja työskennellyt erilaisten eläinten kanssa Euroopassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.
Rakkauteni eläinten hyvinvointiin johti minut toimimaan sijaiskotina kissoille Suomessa, tehden yhteistyötä eläinlääkäreiden kanssa, antaen lääkkeitä ja käsitellen erilaisia käyttäytymisongelmia. Jatkan edelleen yhteistyötä saman organisaation kanssa etänä, kouluttaen uusia sijaiskoteja.
Uudessa-Seelannissa työskentelin koirahoitolassa, mikä on lisännyt taitojani ja ymmärrystäni koirien hoidosta. Sen lisäksi toimin eläinkoordinaattorina SPCAlle joka on paikallinen eläinsuojeluorganisaatio. En tupakoi. Olen luotettava, rehellinen ja läsnäoloni rauhoittaa usein arempiakin eläimiä. Kotihoidossa ja koira-asiakkaina mulla on ollut pienistä isoihin, energisistä roduista rauhallisiin senioreihin. Joka maassa jossa oon ollut, oon pitänyt pientä asiakaskuntaa karvakorvista joita oon säännöllisesti nähnyt.
Asun tilavassa kaksiossa Härmälässä, lähellä ulkoilumaastoja. Hiljainen talo, lasitettu parveke, ei huonekasveja.
Lisätietoja palveluistani ja hinnoistani saa viestillä. Teen lähinnä koirien hoitoa kotonani joko päivä-tai yöhoitoa. Joissain tapauksissa voin ottaa hoitokäyntejä läheltä Härmälää. Lemmikkienne hyvinvointi on minulle etusijalla, ja odotan innolla mahdollisuutta tarjota heille ansaitsemaansa hoitoa ja huolenpitoa!
Emilia offers ...
At Emilia's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €30 /night, €10 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €20 /day, €8 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €60 /nightDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €15 /walk, €5 /additional petEmilia can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
