

















MMaisa
Kokenut lemmikinhoitaja Vuosaaressa
Helsinki
About Maisa
Moi! Olen Maisa, 33-vuotias freelancer Helsingistä. Oma 11-vuotias rescuekoirani surullisesti menehtyi kaksi vuotta sitten, joten olisin onnellinen saadessani hoitaa sinun koiraasi aina silloin kun apuani tarvitset. Olen hoitanut Pawshaken kautta koiria myös aiemmin Helsingissä ja Lontoossa. Minulla on ollut sekä vaihtuvia että hoitoon uudelleen palanneita koiria niin päivähoidossa kuin kylässä yön yli. Olin 10-vuotias kun sain ensimmäisen koirani, enkä siitä lähtien ole osannut kuvitella elämää ilman koirakaveria 💜
Asun yksin rauhallisessa rivitalossa merellisessä Vuosaaressa, jossa loistavat ulkoilumahdollisuudet ja ranta ovat vain kivenheiton päässä. Lisäksi minulla on oma pieni piha ja lasitettu terassi, jossa voin hoitokoiran kanssa viettää aikaa. Luonani koira voi nukkua omassa pedissään tai minun kanssani sängyssä niin halutessaan. Koiranhoitajana olen lempeä ja rakastava rapsuttelija, joka pärjää myös vaativien tapausten kanssa. Keksin tekemistä myös aktiivisimpien koirien kanssa, enkä kyllästy leikkimiseen.
Teen töitä pääsääntöisesti itse määrittelemälläni aikataululla, joten lemmikinhoito onnistuu hyvin joustavasti päivästä riippumatta. Voin käydä ulkoiluttamassa koiraa tarpeidesi mukaan mihin aikaan päivästä tahansa tai ottaa hänet luokseni kylään. Lisäksi voin olla koiravahtina yön yli myös pidempiä pätkiä. Hoidon kesto on aina sovittavissa tilanteen mukaan.
Laita viestiä niin jutellaan lisää!
Terkuin,
Maisa
Maisa offers ...
At Maisa's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €50 /night, €15 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €30 /day, €10 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €90 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €30 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €20 /walk, €7 /additional petMaisa can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
