























NNelli
Hoitoapua karvakaverillesi!
Orimattila
About Nelli
Moikka! ❤️🐶
Täällä kirjoittelee täysi-ikäinen välivuotta viettävä nuori lahden seutuvilta! Luonteeltani olen rauhallinen ja seurallinen ihminen, omaan hyvät sosiaaliset taidot. Olen hyvä lukemaan eläinten kehonkieltä ja tulkitsemaan niiden käyttäytymistä.
Olen pienestä asti rakastanut eläimiä: kotona meillä on aina ollut koira sekä muitakin lemmikkejä kuten kani. Ratsastusta olen harrastanut yli 6-vuotta ja pitkään olen haaveillut eläinlääkärin urasta! Motivaatiota ja sitoutumista siis koiranhoitoon löytyy koko sydämestä.
Olen hoitanut sukulaisieni koiria ennenkin, kuten ulkoiluttanut, mutta myös pitänyt koiraa yön yli luonani kotona. Olen valmis siis kaikenlaisiin koiran tai muun kotieläimen hoitoa vaativiin tehtäviin. Karvakaverisi on tervetullu luokseni yöksi tai päiväksi. Minä voin myös tulla päiväkseltään ulkoiluttamaan ja pitämään seuraa koirallesi. Asumme isossa omakotitalossa, jossa on oma piha. Asun itse Orimattilassa mutta pääsen liikkumaan lahden alueella vapaasti!
Perheenlisäyksenä kesän alusta lähtien meillä on kotona oma koira, puolivuotias narttupentu Cindy❤️
Ota rohkeasti yhteyttä, jos ystäväsi on hoitajaa vailla <3
Nelli offers ...
At Nelli's home
Doggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €20 /day, €5 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €25 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €15 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €16 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €7 /walk, €5 /additional petAdditionally...
Nelli can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|

