

















JJasmin
🐰🐹 Eläimet lähellä sydäntä 🐱🐶
Espoo
About Jasmin
Moikka 🩷 Olen osa-aikaisesti työssäkäyvä yliopisto-opiskelija, joka nauttii kaikenlaisten lemmikkien kanssa vietetystä ajasta. Tärkeintä minulle on huolehtia lemmikeistäsi niin, että sinun ei tarvitse olla huolissaan lemmikkisi voinnista sinun ollessa poissa. Haluan tarjota heille mahdollisimman parasta hoitoa ja viettää aikaa heidän kanssaan.
Minulla on kaksi omaa kissaa, 4v ja 7v. Kissojen kanssa tulen siis hyvin toimeen ja heitä osaan käsitellä parhaiten. Koiria olen myös elämässäni hoitanut, kavereillani on ollut koiria. Lisäksi Pawshaken kautta olen ollut paljon hoitamassa koiria. Tarvittaessa voin myös huolehtia muistakin lemmikkielämistä, esimerkiksi ystäväni kaneja olen käynyt ruokkimassa.
Kotiini voin ottaa lyhyeksi ajaksi sisäsiistejä lemmikkejä, sillä saan osan kodistani suljettua niin, ettei kissani pääse sinne, joten lemmikkisi voisi olla siellä omassa rauhassa. Tuolta alueelta on myös pääsy ulos, joten lenkillä käyminen onnistuu samalla tarvittaessa.
Voidaan sopia käynnit kuten sinulle parhaiten sopii. Yksi kotikäynti voi pitää sisällään esimerkiksi kissan hoidossa ruokkimisen, hiekkolaatikon puhdistuksen ja 30-60min yhdessä vietetyn ajan. Kerrothan viestissäsi mitä toivoisit käynnin sisältävän niin saamme sen varmasti onnistumaan ☺️
Asun Espoon Leppävaarassa ja tarvittaessa onnistuu matkustaminen hieman pidemmällekin jos sovitaan matkakuluista ☺️
Olethan herkästi yhteydessä mikäli sinulla olisi tarvetta lemmikkisi hoitajalle 🥰 Sovitaan yhdessä tapaaminen sinun ja lemmikkisi kanssa.
Jasmin offers ...
At Jasmin's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €25 /night, €15 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €20 /day, €10 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €35 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €15 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €25 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €15 /walk, €8 /additional petJasmin can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|


