












EEmma
Luotettava ja eläinrakas koiranulkoiluttaja Töölössä
HKI
About Emma
Olen pienestä pitäen pitänyt eläimistä, mutta erityisesti koirista. Perheessäni oli labradorinnoutaja ollessani lapsi/nuori ja suvussa on aina ollut lemmikkejä. Haaveilen itse koiran omistamisesta tulevaisuudessa, mutta elämäntilanteeni ei tätä salli, joten tyydyn hoitamaan ystävieni ja sukulaisteni koiria usein. Olen arjessa aktiivinen kävelijä ilman koiraakin, teen päivittäin muutaman kilometrin mittaisia tai pidempiä noin 5 kilometrin kävelyjä, sekä hölkkälenkkejä. Voidaan sopia joustavasti tarvitseeko koirasi pidempää vai lyhyempää lenkkiä tänään, tai haluaako koira tulla mukaani juoksemaan.
Olen luotettava Töölön alueella, sekä lähialueilla toimiva koiranhoitaja, jolle ulkolenkit koiran kanssa on vain suuri ilo, satoi taikka paistoi! Kaupunkiympäristössä olen tarkkaavainen koiran turvallisuudesta ja huomioin aktiivisesti ympäristön kävelyillä. Voin viedä halutessasi koirasi koirapuistoon tai rantaan kävelemään, leikitän ja juoksutan koiraa mielelläni.
Alueet: Töölö, Kamppi, Punavuori, Ullanlinna, Eira, Pasila, Meilahti.
Kokemusta erityisesti cockerspanieleista, labradorinnoutajista, kultaisista noutajista ja shelteistä.
Olen joustava ja tarvittaessa lyhyelläkin varoitusajalla valmis viemään koirasi lenkille. Jutellaan mielellään lisää!
Emma offers ...
At Emma's home
At your home
One home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €15 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €25 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €15 /walk, €5 /additional petEmma can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
