




















AAleksi
Luotettava ja aktiivinen sijaiskoti lemmikillesi🐾
Vaasa
About Aleksi
Olen jo pienestä pitäen ollut eläinrakas ihminen. Koirien hoitamisesta minulla on enemmän kokemusta, koska sellaisen kanssa olen jo pienestä pitäen elänyt. Kissojen hoitamisesta minulla ei yhtä laajaa kokemusta ole, mutta myös se onnistuu ja yhtälailla niistä pidän.
Koiria olen tosiaan hoitanut jo pienestä pitäen, kun saimme kotiimme Kingcharlesinspanielin. Olen päässyt hoitamaan jo kaikenlaisia koiria, joten koiran koko, rotu tai mikään muukaan ei minua pelota.
Koirien kanssa tykkään touhuta kaikenlaista. Kaikki makoilemisesta pitkiin lenkkeihin onnistuu, myös juoksulenkeille voin koiran viedä. Olen opetellut koirien eri eleitä ja käyttäytymismalleja. Tämä siksi, että koiralla olisi mahdollisimman mukava olla ja elää.
Itse olen reipas ja rauhallinen, tällä hetkellä 2-vuorotyötä tekevä nuori. Arkipäivisin joudun siis käymään 8h työvuoroissa, mutta mielelläni hoidan siinä samassa eläimiä, miten vaan pystyn. Etenkin lenkitys ja kotikäynnit onnistuvat arkisin hyvin, mutta voin myös ottaa eläimesi myös arkena kokopäivähoitoon, mikäli se jaksaa olla noin kahdeksan tuntia omissa oloissaan.
Otan karvakorvasi mielelläni hoitoon, ole yhteydessä ja kysy ihmeessä, jos on jotain kysyttävää!
Aleksi offers ...
At Aleksi's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €30 /night, €15 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €15 /day, €7 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €30 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €10 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €10 /walk, €5 /additional petAvailability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
