












SSimon
Kokenut koiranhoitaja – myös haastaville tapauksille
Vaasa
About Simon
Hei!
Olen eläinrakas ja kokenut koiraihminen, joka on ollut koirien kanssa tekemisissä pienestä asti. Nautin koirien kanssa puuhastelusta että työskentelystä riippumatta rodusta, koosta tai luonteesta. Minua kiinnostavat myös hieman haastavammat tapaukset, joten käytösongelmat eivät ole este hoidolle.
Minulla on kokemusta koiratarhalla työskentelystä sekä vapaaehtoistyöstä koirien parissa. Lisäksi omat koirani ovat opettaneet paljon erilaisista roduista ja niiden tarpeista. Minulla on ollut kaksi rescue-koiraa, joista toinen karjalan karhukoira ja toinen karjalan karhukoira - itäsiperian laika mix, sekä american cockerspanieli. Tällä hetkellä kasvattina 1,5-vuotias belgianpaimenkoira malinois uros, jonka kanssa harrastamme palveluskoiralajeja ja etsimme meille parhaiten sopivaa lajia. Kouluttaminen, ja koiran hyvinvoinnista huolehtiminen ovatkin minulle tärkeä osa arkea.
Myös kissat ovat minulle tuttuja, ja olen aiemmin asunut kissan kanssa. Tulen hyvin toimeen sekä koirien että kissojen kanssa.
Tarjoan koiran ulkoilutusta, kotikäyntejä sekä talovahdin palvelua lemmikkisi omassa tutussa ympäristössä. Pyrin aina noudattamaan omistajan toiveita ja lemmikin normaaleja rutiineja, jotta hoitokokemus olisi mahdollisimman turvallinen ja stressitön. Halutessasi pidän sinut ajan tasalla lähettämällä kuulumisia ja kuvia hoidon aikana.
Asun puolisoni ja lasteni kanssa. Talovahdin keikoille voin jättää oman koirani kotiin, jotta voin keskittyä täysin hoidettavaan lemmikkiin. Valitettavasti en tällä hetkellä voi ottaa muita lemmikkejä omaan kotiini hoitoon.
Luotettavuus, rauhallinen käsittely ja eläinten hyvinvointi ovat minulle ensisijaisen tärkeitä. Jos etsit hoitajaa, jolla on kokemusta monenlaisista koirista ja joka suhtautuu jokaiseen lemmikkiin yksilönä, autan mielelläni. Toivottavasti pääsen tutustumaan juuri sinun lemmikkiisi!
Simon offers ...
At Simon's home
At your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €40 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €10 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €20 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €10 /walk, €5 /additional petAvailability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|

