





















CClaudia
Kokenut karvaisten ja limaisten eläinten hoitaja turussa
Turku
About Claudia
Moi! olen kasvanut eläin perheessä, meillä on ollut koira niin kauan kun voin muistaa ja olen kavereiden vakio eläinvahti, olen hoitanut ystävän kissaa jolla oli asthma lääkitys ja ajoitetut ruokailut muutamia päiviä ja toisen yhtävän koiraa joka myös tarvitsi silmä lääketystä viikon. Olen myös kokenut matelijoiden kanssa, siskollani on ollut senior naaras kameleontti jonka hoidossa olen auttanut ja minulla on ollut nuoresta asti kilpikonna joka asuu tällä hetkellä toisen siskon luona, asunnosta myös löytyy sammakko jonka terraario sijaitsee korkealla, joten hänen ei pitäisi olla ongelma. Asun turnu keskustan ja kupittaan välillä, joten asuntoon kuuluu hälinää, mutta asunnon ympärillä on hyviä kävely reittejä ja kupittaan puisto joka on hyvä erityisesti jos koira on sosiaalinen. Asunnon pinta-ala on 26, joten kovin suuria koiria en voi hoitaa, asunnossa on myös hissi jota käytän, sillä asun korkeimmassa kerroksessa, hissi ei ole kovin tilava. Olen valmis hoitamaan kaikkia eläimiä kauvankin aikaa! Käyn koulua, päivät vaihtelee, mutta muuten olen kotona.
Claudia offers ...
At Claudia's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €25 /night, €8 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €15 /day, €7 /additional petAt your home
Dog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €15 /walk, €5 /additional petClaudia can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
