













AAlina
Kaikenkarvaisten lemmikkien hoitoa Turun ja Salon alueella!
Turku
About Alina
Heippa!
Olen Alina, turkulainen hiljattain valmistunut tradenomi, sosiaalitieteiden opiskelija ja eläinrakas lemmikinhoitaja tähän mennessä kissoille ja koirille (laajennan mielelläni osaamistani😄). Harrastan tanssia, käsitöitä kuten ompelua sekä lukemista. Loput ajasta vietän ystävien kanssa milloin missäkin.
Omistan itse rescuena 17 vuotta sitten hankitun Bella-kissan, joka näkyy ensimmäisessä kuvassa ja jota pääsen näkemään aina perheen luona vierailessa. Olisi kuitenkin aivan ihanaa päästä viettämään enemmän aikaa eläinten kanssa!⭐️
Lähipiiristäni löytyy kissojen lisäksi erirotuisia ja -kokoisia koiria, kanarialintu sekä yksi kilpikonna. Tällä hetkellä pystyn sitoutumaan pidempäänkin kestävään lemmikinhoitoon. Toiveena olisi, että hoitokoti sijaitsisi julkisten kulkuyhteyksien varrella Turussa tai Salossa, mutta tämäkin voi olla ratkaistavissa☺️
Kokemusta on muun muassa ruokinnasta, leikittämisestä, lääkkeen antamisesta suun kautta, punkkien tarkastamisesta, ulkoilusta valjailla (kissat), kävelyttämisestä sekä kodin ylläpidosta lemmikin jäljiltä! Pystyn tekemään pidempiäkin kävelylenkkejä ja leikittämään pentuja tai huomioimaan päivärytmin, aremmille lemmikeille taas annan heidän tarvitsemansa ajan sekä tilan.
Omistajan ei tarvitse huolehtia kuvapäivityksistä, sillä niitä tulee varmasti tarpeeksi. Olen valmistautunut kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin ja tiedän keneen olla yhteydessä esim. vaaratilanteessa. Otan tietenkin tarvittaessa muutenkin yhteyttä ja haluan varmistaa, että lemmikillä on paras mahdollinen olo kotiväen poissaollessa!🥰
Alina offers ...
At Alina's home
At your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €24 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €10 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €15 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €10 /walk, €5 /additional petAlina can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
