















EElla
Luotettavaa ja kodinomaista koirahoitoa Tampereella
Tampere
About Ella
Koirat ovat aina olleet lähellä sydäntäni, ja vietän niiden kanssa mielelläni aikaa. Perheelläni on koira, joten koirien hoitaminen, ulkoiluttaminen ja niiden erilaiset tarpeet ovat minulle tuttuja. 🐶
Asun kerrostalossa rauhallisella alueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien lähellä. Koiran kanssa pääsee siis helposti kunnon lenkeille, mutta yhtä mielelläni vietän aikaa koiran kanssa kotona leikkien, rapsutellen ja rentoutuen. Haluan, että hoidossa oleva koira saa olla mahdollisimman rennosti ja tuntea olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi.
Teen suurimman osan ajasta töitä etänä kotoa, joten pystyn viettämään paljon aikaa hoidossa olevan koiran kanssa ja huolehtimaan siitä myös työpäivän aikana. Myös puolisoni, jolla on kokemusta koirista, on paljon kotona, joten koiran ei tarvitse viettää aikaa yksin. Työpäivän aikana pystyn tekemään noin 30-45 minuutin lenkin ja töiden jälkeen toisen pidemmän. Näiden lisäksi lyhyemmät ulkoilut järjestyvät koiran omien tarpeiden mukaan.
Voin tarjota sekä päivähoitoa että yön yli hoitoa. Hoidan mielelläni erityisesti pieniä ja keskikokoisia koiria, sillä niiden kanssa minulla on eniten kokemusta. Jokainen koira on kuitenkin oma persoonansa, joten kuulen mielelläni etukäteen koirasi luonteesta, tavoista ja tarpeista.
Pidän tärkeänä, että omistaja voi jättää koiransa hoitoon hyvillä mielin. Hoidon aikana voin myös mielelläni lähettää kuulumisia ja kuvia, jotta tiedät, miten koirasi päivä sujuu. ❤️
Ella offers ...
At Ella's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €25 /night, €10 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €18 /day, €10 /additional petAt your home
Ella can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
