






















SSusanna
Lempeää ja luotettavaa hoivaa💗🐶
Tampere
About Susanna
Moikka❣️ Mä oon Susanna "Suski", iloinen ja aktiivinen töissäkäyvä opiskeleva nuori Tampereelta. Teen kolmivuorotyötä mutta urheilen työvuorojen sallimissa rajoissa ja nautin paljon lenkkeilystä eri maastoissa. Rakastan eläimiä ja haaveenani on joku päivä hankkia oma koira.
Asun Hatanpäällä hyvien julkisten lähellä isossa kerrostalo kaksiossa josta löytyy myös täyslasitettu parveke. Neliöitä multa löytyy 40m2. Läheltä löytyy mahdollisuudet erilaisiin lenkkeilypolkuihin ja esim. koirapuistoja löytyy.
Mulla on paljon kokemusta eri kokoisista koirista sekä muista lemmikeistä sillä olen osallistunut lemmikkien hoitamiseen jo pienenä perheen sekä tuttavien koirien ja muiden lemmikeiden esim. marsujen ja kissojen myötä. Olen itse omistanut nuorempana kaksi marsua ja meidän perheessä on ollut aina vähintään yksi saksanpaimenkoira.
Olen rakastava, lempeä mutta jämäkkä koirien kanssa. Runsaan kokemukseni myötä olen kehittänyt rohkeutta toimia itsepäisten koirien kanssa.
Tarjoan töiden ja opiskelujeni puitteissa. Odotan iloisin mielin että pääsen tutusmaan kaikenkarvaisiin ja kokoisiin karvakuonoihin. Otathan rohkeasti yhteyttä❣️
Susanna offers ...
At Susanna's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €36 /night, €7 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €30 /day, €5 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €35 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €15 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €25 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €15 /walk, €5 /additional petAdditionally...
Susanna can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
