












MMea
Eläinten hoito Oulun alueella!
Oulu
About Mea
Olen lukiossa opiskeleva yli-abi ja teen tätä, jotta saan vähän lisä tienestiä säästöön :)
Olen koko elämäni ajan ollut eläinrakas ja perheessäni on ollut ja on kaikenlaisia lemmikkejä. Tällä hetkellä omia lemmikkejä on koirani Nelli ja kolme kissaa Nuutti, Naava ja Noki!
Valitettavasti en pysty tarjoamaan hoitoa kotonani, sillä Nelli ei tule toimeen toisten koirien kanssa (herkkä reviiristään, ulkona saattaa tulla toimeen, mutten halua kuitenkaan riskeerata).
Tarjoan koiran ulkoilutusta arkipäivinä ja viikonloppuisin. Ajasta voidaan sopia yhdessä, mutta voin viedä lenkeille 30 minuutista pariin tuntiinkin esimerkiksi koirapuistoihin!
Kissojen hoitoon tarjoan myös hoitoa: kotikäyntejä päivän aikana mm. vessojen puhdistamiseen, ruokkimiseen ja harjaamiseen.
Minulla ei ole ajokorttia tai autoa ihan vielä (suunnitelmissa on hankkia ne tässä syksyn-talven aikana), joten kuljen kävellen, pyörällä ja tarvittaessa bussilla. Bussimatkat voin kustantaa itse, joten niistä ei tarvitse huolia!
Etenkin Rajakylän, Pateniemen, Herukan ja Rajahaudan alueella on helpoin itselleni hoitaa lemmikkejä, mutta pidemmänkin matkan pystyn matkustamaan!
Mea offers ...
At Mea's home
At your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €26 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €8 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €16 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €9 /walk, €4 /additional petMea can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|

