


















KKatri
🐾 Koirahoitoa lähes 40 vuoden kokemuksella ❤️
Espoo
About Katri
Koirat ovat olleet osa elämääni siitä asti, kun olin 3-vuotias eli kokemusta koirista on kertynyt lähes 40 vuotta!
Olen kasvanut terrierien kanssa ja parhaimmillaan perheessämme oli samaan aikaan kolme terrieriä, sekä pieniä että isoja. Koirat ovat siis olleet luonnollinen ja tärkeä osa elämääni lapsuudesta asti.
Yksi omista koiristani oli Tallinnan koiratarhalta pelastettu sekarotuinen rescue-koira.
Viimeisimpänä olen omistanut kaksi Jack Russell -terrieriä. Omien koirieni kanssa olen oppinut, että jokainen koira on oma persoonansa ja tarvitsee yksilöllistä huomiota, kärsivällisyyttä ja turvallisen ympäristön.
Omat Jack Russellini ovat nyt valitettavasti poissa, mutta koirakuume ei ole kadonnut mihinkään. ❤️
Päätin siis hoitaa kroonista koirakuumettani parhaalla mahdollisella tavalla viettämällä aikaa muiden koirien kanssa!
Mitä tarjoan? 🐶
Tarjoan koirien ulkoilutusta, päivähoitoa sekä hoitoa omassa kodissani. Teen mielelläni myös käyntejä koiran omassa kodissa itse asiassa ne ovat minulle erityisen mieluisia. Näin koira saa olla omassa tutussa ympäristössään ja sen normaalit rutiinit on helppo säilyttää.
Ulkoilutuksissa lenkin kesto on vähintään 30 minuuttia, ja lenkin pituutta voidaan tietenkin sovittaa koiran iän, kunnon ja tarpeiden mukaan. En halua vain käydä nopeasti korttelin ympäri, vaan koiralle pitää jäädä lenkistä hyvä mieli. 🐾 Vauhtiakin löytyy, mikäli koira on hyvin aktiivinen!
Jos koira on hoidossa luonani, ympäristössä on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet: Rantaraitti sekä Westendin ja Tapiolan koirapuistot ovat lähellä. Koirapuistoa käytän tietenkin vain, jos se sopii kyseiselle koiralle ja omistajan kanssa on niin sovittu.
Otan hoitoon eri kokoisia ja eri-ikäisiä koiria. Erityisesti terrierit ovat minulle tuttuja, mutta rotu ei ole ratkaiseva, tärkeintä on, että koiran tarpeet ja persoonat sopivat yhteen.
Muutama tärkeä rajaus:
Turvallisuus ja koiran hyvä olo ovat minulle tärkeimpiä. En ota hoitoon aggressiivisesti käyttäytyviä koiria, sisäsiisteyttä vielä harjoittelevia koiria tai juoksuisia narttuja enkä saksanpaimenkoiria. Pentuja ja juoksuisia koiria voin hoitaa heidän omissa kodeissaan.
Ennen ensimmäistä hoitokertaa on mukava tutustua ja käydä rauhassa läpi koirasi luonne, rutiinit, ruokailut, lenkit ja muut tärkeät asiat.
Tavoitteeni on yksinkertainen: sinä voit lähteä hyvillä mielin ja koirasi voi olla hyvillä mielin hoidossa. ❤️ Ja jos saan samalla vähän helpotusta tähän krooniseen koirakuumeeseen, niin sehän on vain hyvä asia. 🐾😄
Katri offers ...
At Katri's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €40 /night, €8 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €30 /day, €10 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €40 /nightDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €20 /walk, €5 /additional petAdditionally...
Katri can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
