



















LLarissa
Eläinrakas koiranhoitaja Espoossa (omakotitalo)
Espoo
About Larissa
Heippa! Olen Larissa, ja asun rauhallisella omakotitaloalueella Espoossa miesystäväni kassa, aivan Helsingin rajan tuntumassa. Olen kasvanut Tuusulassa koirien, hevosten, kissojen, pupujen ja lampaiden ympäröimänä. Meillä oli varttuessani monen rotuisia koiria (Landseer, kultainennoutaja, dalmatialainen, vinttikoira, spanieleita) ja olenkin suuurimman osan elämästäni asunut koirien kanssa. Aikuisiälläkin minulla on ollut koiria (niin isoja kuin pieniä), mutta tällä hetkellä omaa koiraa minulla ei ole työmatkojen takia. Haluan varmistaa, että minulla on sitten aikanaan varmasti tarpeeksi aikaa uudelle perheenjäsenelle.
Asumme mukavien lenkkimaastojen kupeessa, ja omistamme auton. Pidän pitkistä kävelyistä, ja ympärillä asuu jonkin verran koiria; lähimaastosta löytyy nuuhkittavaa! Aidattua pihaa meillä ei ole, mutta ovesta lähdettäessä löytyy metsää ja kuvoja lenkkimaastoja. Noin kilometrin päässä on myös koirapuisto.
Ottaisin mielelläni hoitoon koiran/koiria, joko päivähoitoon silloin tällöin (tällöin voin tehdä etätyöpäivän). Yön yli oleva hoito sopisi parhaiten viikonloppuna, mutta mahdollisesti muulloinkin, tilanteesta riippuen; kysy rohkeasti millaista palvelua tarvitsisit!
Agressiivisia koiria en hoida, sillä minulla ei ole niiden kanssa toimimiseen osaamista tai aiempaa kokemusta.
Larissa offers ...
At Larissa's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €20 /night, €8 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €15 /day, €7 /additional petAt your home
Dog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €10 /walk, €5 /additional petAdditionally...
Larissa can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
