




















SSanna
Luotettavaa ja sydämellistä hoitoa lemmikillesi
Vantaa
About Sanna
Olen 20 vuotias nainen, joka on koko elämänsä rakastanut ja hoitanut eläimiä ja lemmikkejä. Kohtelen lemmikkejä aina kunnioittavasti, olen tunnollinen ja menen niiden ehdoilla, mutta osaan myös olla päättäväinen ja maltillinen. Enään ei ole lemmikkejä ja kaipaan eläinten seuraa. Olen hoitanut omia sekä sukulaisteni että ystävieni lemmikkejä ja he ovat aina olleet tyytyväisiä minuun. Voin hoitaa koiria, kissoja, lisäksi ruokkia jyrsijöitä ja muita pieneläimiä.
Olen tällä hetkellä työtön, joten aikaa riittää todella paljon. Minulla ei ole autoa, joten joudun matkustamaan julkisilla, mutta sekään ei ole ongelma.
Vielä en pysty tarjoamaan omassa kodissani hoitoa lemmikeille, mutta tulen mielelläni asiakkaan kotiin hoitamaan ja lenkkeilyttämään.
Olen mielelläni enemmän kuin puoli tuntia seurana lemmikillesi, voin leikittää tai ihan vain olla jotta lemmikkisi ei tuntisi oloaan yksinäiseksi.
Tulen mielelläni myös yön yli hoitamaan lemmikiäsi. Voin valvoa tarvittaessa ja katson että kaikki on hyvin, pidän seuraa ja ruokin tietenkin. Osaan myös pitää avaimista huolta ja muutenkin katsoa että kotonasi kaikki sujuu hyvin.
Ota rohkeasti yhteyttä jos jäi jotakin kysyttävää :)
Sanna offers ...
At Sanna's home
At your home
One home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €10 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €20 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €10 /walk, €5 /additional petSanna can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
