
























MMariam
Rauhallinen hoitopaikka Espoosta!🌸🐶
Espoo
About Mariam
Moikka!
Meiltä löytyy rauhalliselta alueelta hoitopaikka niin pienille kuin isommillekin koirille.
Asumme rivitaloasunnossa Espoossa ja meillä on yksi oma koira. Aikaisemmin meillä on ollut hoidossa isompia koiria, myös rescue koirien hoidosta on vähän kokemusta ja kaksi rescue koiraa meillä on ollut hoidossa. Oma koiramme tulee yleisesti toimeen kaikkien koirien kanssa ja on innokas leikkimään ja juoksentelemaan.
Lähialueeltamme löytyy hyvin luontopolkuja koirien kanssa ulkoilluun ja alue on mukavan rauhallinen, joten lenkkeily onnistuu aremmankin koiran kanssa. Lähellämme on myös kaksi koirapuistoa. Koiramme on aktiivinen, joten päiviimme kuuluu useampi lenkki ja yleensä yksi vähän pidempi lenkki tai juoksua nurmikkoalueella.
Suoritan verkko-opintoja, joten olen joustavasti käytettävissä syksyn ja talven aikana. Minuun voi ottaa yhteyttä myös nopealla varoitusajalla! Suurimmaksi osaksi ajasta ainakin toinen meistä on kotona, joten yksin olot eivät ole kovin pitkiä.
Olemme kumpikin kasvaneet lemmikkien kanssa, tosin puolisoni koiran ja minä pupujen. Oman koiran myötä olen muuttunut todellakin koiraihmiseksi ja pidän paljon koirien koulutuksesta sekä hoitamisesta. Meille ovat tervetulleita hoitoon myös puput (erillinen huone löytyy), koiramme on tutustunut myös äitini luona asuvaan pupuun.
Hoitoon tulevan koiran tulisi tulla toimeen uros koiran kanssa ja olla mielellään sisäsiisti ainakin osittain. Hihnakäytöksen ongelmat ovat meille tuttuja, eivätkä estä meille hoitoon tulemista. Meille mahtuu myös usempi koira samaan aikaan. 😊
Mariam offers ...
At Mariam's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €30 /night, €10 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €15 /day, €5 /additional petAt your home
Dog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €15 /walk, €5 /additional petAdditionally...
Mariam can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
