
















OOlivia
Luotettavaa koiran hoitoa ja koirakaveritoimintaa 🐶🥰
HKI
About Olivia
Heippa, täällä 30-vuotias nainen ja 3,5-vuotias Ruudolf dalmatialainen Hermannista! Ensisijaisesti toivon pääseväni hoitamaan koiria, joista olisi seuraa myös omalle koiralleni niin että hoidettavalla ja Ruudolfilla olisi mahdollisuus leikkiä ja nauttia koirakaverista.
Elokuussa toinen dalmatialaiseni lähti koirien taivaaseen 14,5-vuotiaana, joten nyt olisi mahdollisuus ottaa vierailevia koirakavereita hoitoon 🧡 Oma koirani Ruudolf on leikattu poikakoira ja yhteisomistajuudella entisen puolison kanssa eli asuu osan ajasta muualla.
Minulla on pitkä kokemus erityisesti dalmatialaisten parista ja isommista koirista, mutta olen hoitanut myös pienempiä koiria. Asun pienessä kaksiossa hissillisessä talossa kivojen lenkkimaastojen lähellä. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri. Teen osittaista etätyötä, joten pystyn hoitamaan kotona myös toimistoaikojen puitteissa. Yökyläilyvieraat myös mahdollisia, mutta eka kohtaaminen olisi parempi hoitaa lyhyempänä päivä-/iltahoitona.
Toivon, että koirasi tulee toimeen ja tykkää muista koirista sekä olisi sisäsiisti. Haluan tarjota apua esim. työvuoron tai iltamenon ajaksi koirallesi niin että molemmilla koirilla on mukavaa ja ihanteellisesti hyvät leikit ja pahimmat energiat kulutettu päivän päätteeksi! Voidaan sopia hoidosta myös ajanjaksolle kun Ruudolf on muualla ja koirasi saa olla päätähtenä. Laita rohkeasti viestiä niin sovitaan sopiva hoitokuvio!
Meillä koirat ovat perheenjäseniä ja odotan innolla uusien koirujen tapaamista ja hoitamista 🥰
Olivia offers ...
At Olivia's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €29 /night, €8 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €16.5 /day, €7 /additional petAt your home
Olivia can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|

