




















VVilma
💌 Luotettava lemmikkivahti suurella sydämellä 💌
HKI
About Vilma
Moikka! 🌷
Olen Vilma, juuri Helsinkiin muuttanut pohjoiskarjalainen 25-vuotias eläinten ystävä. Olen pienestä pitäen ollut eläinten kanssa tekemisissä oli ne sittenpä perheemme koiria, naapurien koiria tai kissoja tai tuttujen kotieläimiä. Viime vuodet olen viettänyt opintojen parissa, joten aikaa omalle tassuttelijalle ei ole ollut. 🐩
Olen toiminut koiravahtina ystävilleni ja tutuille jo vuosia ja ne kokemukset ovat olleet minulle äärimmäisen lämpimiä ja tärkeitä. Kokemukset ivat olleet niin kivoja, että päätin liittyä Pawshakeen.
Tavoitteenani on päästä hengailemaan uusien koiraystävien kanssa ja helpottaa koiranomistajien arkea. Minulla on paljon aikaa ja mielelläni vietän sitä nelijalkaisten ystävien kanssa. 💌
Kokemusta minulla on erityisesti noutajista ja muista isoista koirista, kuten kuvissa paljon esiintyvä Lyyti-labbis. 🤝 Pienempiä koiria olen myös hoitanut ja tulemme hyvin juttuun. ⭐️ Kissoihin olen päässyt tutustumaan ystävieni ja sukulaisteni kautta. Koirahotellini hoiteissa on ollut myös muutama mirri.
Olen aktiivinen ja harrastan paljon erilaista liikuntaa. Mielelläni vien siis koiria ulkoilemaan ja lenkin pituus voidaan sopia yhdessä koirallesi sopivaksi. Asun Kalliossa ja tästä helpot yhteydet julkisilla esimerkiksi Keskuspuistoon ja Velodromilla on metsäisä koirapuisto. Lähellä ovat myös varjoisat Vallilan kadut ja Töölönlahden alue.
Luokseni voi tuoda koiria hoitoon viikolla ja viikonloppuisin sopimuksemme mukaan. Mielelläni vietän aikaani kotona käsitöiden parissa, joten lemmikin ollessa hoidossa sovin menoni lemmikin etu edellä. Mieluusti hoidon aikana vietän lemmikin kanssa niin paljon aikaa kuin vain mahdollista, jotta uudesta tilanteesta tulisi mahdollisimman vähän stressaava koiralle. Enkä tiedä mitään parempaa kuin koirien kanssa puuhaaminen.
Mielelläni otan maksimissaan kaksi koiraa hoitoon kerralla, että voin varmistaa koirien hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Tarvittaessa voin antaa suun kautta annettavia lääkityksiä, muista minulla ei ole kokemusta. 🙂↕️ Voin myös käydä ruokkimassa ja lenkittämässä lemmikkejä muualla ja ulkoiluttaa koiria lähialueellani. Laita viestiä, jos sinulla on mielessäsi jokin järjestely, eiköhän me jotain keksitä. 🐕
Vilma offers ...
At Vilma's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €30 /night, €10 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €20 /day, €10 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €40 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €20 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €35 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €15 /walk, €8 /additional petAdditionally...
Vilma can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
