














TTaimi
Luotettava ja rauhallinen lemmikkihoitaja (vklp+lomat)
HKI
About Taimi
Tarvitsetko viikonloppuhoitajaa koiralle kotiisi tai haluatko antaa lemmikkisi kotihoitoon osaavaan ja kärsivälliseen kotiin? Tai oletko kenties lähdössä pidemmälle lomareissulle ja haluaisit antaa lemmikkisi hoitoon kotiympäristöön?
Tästä saat helposti avuksesi reippaan, luotettavan ja keskustelutaitoisen aikuisen hoitajan lemmikillesi. Olen itse omistanut hevosen ja kissan sekä hoitanut paljon erilaisia koiria ja kissoja. Tällä hetkellä jaloissa ei pyöri yhtään omaa nelijalkaista, mutta kaikenlaisten eläinten kanssa toimiminen on mulle tuttua ja ennen kaikkea mieleistä.
Asun hissillisessä kerrostalossa ison rantapuiston vieressä, joten hyvät lenkkimaastot löytyvät läheltä. Kotoani löytyy myös lasitettu parveke. Olen arkitöissä, mutta teen työt pääsääntöisesti kotoa, joten lemmikin aktivointi onnistuu myös pitkin päivää.
Tarjoan koiran päivä- ja yöhoitoa, kotikäyntejä, talovahtia sekä lähiympäristöstä myös koirien ulkoilutusta. 🐶🐱
Tutustun mielelläni jokaiseen lemmikkiin yksilönä ja pidän tärkeänä, että hoitotilanteissa lemmikillä (kuin omistajalla) on turvallinen ja hyvä olla. Osaan myös asettaa rajoja ja olen säännöissä yhdenmukainen.
Laita viestiä, tutustutaan ja sovitaan yhteisistä pelisäännöistä!
Taimi offers ...
At Taimi's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €20 /night, €8 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €15 /day, €7 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €25 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €10 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €16 /dayAdditionally...
Taimi can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
