













JJanika
Kokenut ja monipuolinen hoitaja
HKI
About Janika
Olen 23-vuotias helsinkiläinen, ja eläimet ovat olleet minulle tärkeä osa elämää jo aivan pienestä. Olen kasvanut koirien ja kissojen ympäröimänä, joten niiden kanssa touhuaminen ja niiden tarpeiden ymmärtäminen on minulle täysin luonnollista, joten luonani lemmikkisi voi tuntea olonsa mukavaksi. <3
Olen tottunut käsittelemään erilaisia rotuja ja eri ikäisiä yksilöitä, pennuista vanhuksiin. Sekin on nähty, että jokainen eläin on omanlainen persoona omine tarpeineen, ja mukaudun mielelläni lemmikkisi rutiineihin. :)
Aikaisemmin olen hoitanut tuttavieni eläimiä sekä tehnyt muutaman hoitokeikan toisen apin kautta. Käyn myös usein perheeni luona pitämässä huolta kolmesta setteristä ja kissoista. Asun tällä hetkellä yksin kaksioissa Kampissa, hyvien kulkuyhteyksien ja kivojen ulkoilumaastojen äärellä. Seutu on rauhallista ja koirapuistojakin löytyy.
Tarjoan koirien ja kissojen täysihoitoa kodissani, kotikäyntejä lemmikkisi luona sekä luotettavia ulkoilutuslenkkejä. Jos koirasi on iso tai kaipaa enemmän liikuntaa, käyn mielelläni myös juoksulenkeillä. Pidän sinut ajan tasalla lemmikkisi kuulumisista ja lähetän kuvia hoitojakson aikana, jotta voit olla rauhallisin mielin.
Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro lisää lemmikistäsi! ☺️
Janika offers ...
At Janika's home
Dog Boarding
Overnight stay at the sitter's homefrom €25 /night, €8 /additional petDoggy Day Care
Daytime care for your dog at the sitter's homefrom €20 /day, €7 /additional petAt your home
House Sitting
A sitter stays overnight in your home and cares for your petfrom €35 /nightOne home visit a day
Book a pet sitter to stop by your home to feed and play with your petfrom €12 /day2x Home visit
Two drop-in visits for your petfrom €17 /dayDog Walking
An experienced dog walker will pick up your dog from your home for a 30 min walkfrom €12 /walk, €5 /additional petAdditionally...
Janika can accept
Availability
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Mo | Tu | We | Th | Fr | Sa | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
